Näin minä kuolin

Saan pääni pinnalle,
henkeä en.

Niin se käy.

Viimeiselle matkalle
vain kevyt kantamus,
niin kevyt, ettei mitään.

Kusadasin taivas

Kusadasin taivas

Anatolian pölyisellä tiellä
poika taluttaa sokeaa vanhusta.
Mies tarttuu käteeni,
puhuu pitkään ja minä
ymmärrän vain hänen
hampaattoman naurunsa.

Kusadasin taivaan korkeuksissa
lintujen parvet muuttavat
muotoaan, muuttavat
etelään, muuttavat
muotoaan etelään.

Aurinko paahtaa Anatolian
pölyistä tietä. Pinjat tuoksuvat.
Koirat kisaavat isäntiä vailla.
Anatolian aurinko paahtaa
pölyistä tietä.

Kohotan katseeni korkeuksiin.

Ei mitään, ei mitään, ei mitään.
Ei mitään, ei mitään, ei mitään.
Ei mitään, ei mitään, ei mitään.
Ei kerta kaikkiaan mitään.

Kaija Olin-Arvola
21.1.2010

Kaikkien ihmisten kyynelet ovat yhtä suolaisia.
Tuska ja kärsimys kaikilla sama.
Vaikka varmaankin, näin luulen,
rikkailla tuskaa on enemmän
ja se on pienesti jalompaa.

Vain se merkitsee, mitä itse olet itsellesi.

Mittumaaria!

Näin minä mietin jo pakkasten aikaan,
ennen kevättä kerran,
on kohta jo suvi ja juhannus,
on juhla ja mittumaari.

Jo lakkaavat linnut laulamasta
ja metsä hiljenee.
Jo lakkaa käki kukkumasta
ja yöt pimenee.

Nyt muuta en toivo,
kuin kerran vain
sananjalka kukkisi mulle,
niin tiedon kaikkein kauneimmasta,
minä voisin kertoa sulle.

Kuolema kuittaa kaiken.

Totuus piilee television takana.