Kusadasin taivas

Kusadasin taivas

Anatolian pölyisellä tiellä
poika taluttaa sokeaa vanhusta.
Mies tarttuu käteeni,
puhuu pitkään ja minä
ymmärrän vain hänen
hampaattoman naurunsa.

Kusadasin taivaan korkeuksissa
lintujen parvet muuttavat
muotoaan, muuttavat
etelään, muuttavat
muotoaan etelään.

Aurinko paahtaa Anatolian
pölyistä tietä. Pinjat tuoksuvat.
Koirat kisaavat isäntiä vailla.
Anatolian aurinko paahtaa
pölyistä tietä.

Kohotan katseeni korkeuksiin.

Ei mitään, ei mitään, ei mitään.
Ei mitään, ei mitään, ei mitään.
Ei mitään, ei mitään, ei mitään.
Ei kerta kaikkiaan mitään.

Kaija Olin-Arvola
21.1.2010