tiistai 22. kesäkuuta 2010

Mittumaaria!

Näin minä mietin jo pakkasten aikaan,
ennen kevättä kerran,
on kohta jo suvi ja juhannus,
on juhla ja mittumaari.

Jo lakkaavat linnut laulamasta
ja metsä hiljenee.
Jo lakkaa käki kukkumasta
ja yöt pimenee.

Nyt muuta en toivo,
kuin kerran vain
sananjalka kukkisi mulle,
niin tiedon kaikkein kauneimmasta,
minä voisin kertoa sulle.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Kuolema kuittaa kaiken.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Totuus piilee television takana.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Yöllä minä pelkään
pimeässä lähestyvän
auton ääntä,
vaikka tiedän,
se on sanomalehden
jakaja ja uutisen tuoja:
Kuu paistaa heleästi.
Kuolema kulkee kepeästi.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Parempi olla kiltti kuin stressata ja olla ilkeä.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Hereillä pitää pysyä, vaikka kuinka nukuttaisi.
Pelkäävät kansalaiset ovat tottelevaisia.